Lueskelin aamukahvin kera Hesaria ja silmiin osui hauska kirjoitus, jossa käsiteltiin naapurimaan kunkkua Kaarle Kustaata. Jutussa ei ollut sinänsä mitään uutta, koska ei ole varmaankaan yhtään kuninkaallista, joka ei olisi harrastanut sivusuhteita, siinä missä matti meikäläisetkään, mutta strippariklubeja näköjään siedetään huonommin kuin suhdetta kasari pop-tähteen. Toimittajan loppukommentti sai vaan aikaan oho -reaktion. Se menee näin: "Suomessa valtion päämies käy useinkin katsomassa, kun vähäpukeiset, meikatut naiset heiluttelevat sääriään. Siinä ei ole mitään pahaa. Presidentti Tarja Halonen tykkää kilpavoimistelusta." (Anna-Stina Nykänen) Well, no comments.
Toinen hyvinkin vakavampi aihe jäi mietityttämään Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa nuorista, jotka ajautuvat ulkopuolisiksi. Suomessa on yli 40 000 16-29 vuotiasta nuorta sillä tavalla kadoksissa, että he eivät opiskele, ole työttömiä työnhakijoita, vanhempain- tai hoitovapaalla, intissä, sairaslomalla tai eläketilastoissa. Ja mikä järkyttävintä 16-17 - vuotiaista on huostaanotettu 2,5 prosenttia!
Tänä aamuna osallistuin Facessa hyvinkin mielenkiintoiseen keskusteluu, joka tavallaan liittyy yllä olevaan teemaan. Keskustelu lähti käyntiin Seija Poikosen linkistä Ylellä tällä viikolla tulleeseen ja tiistaina uusittavaan dokkariin Sri Lankasta adoptoidusta Emmasta, joka alkoi käyttämään huumeita 12-vuotiaana. Filmin alussa hän on 18-vuotias ja etsii muutosta elämäänsä. Ruotsalainen dokumentti.
Suurin osa meistä ei ollut nähnyt vielä dokumenttia, mutta siitä huolimatta se herätti meissä keskusteluun osallistujissa suuria tunteita ja peilausta omiin lapsiin. Eräs äiti muistutti siitä tosiasiasta, että sijoitetut ja joskus adoptoidutkin lapset eivät kestä vastaanottaa hyvyyttä, kun ovat alkaneet elämänsä pahuuden kanssa. Tunnemuisti kun ei unohda!
Yksi mitä itse olen kovasti yrittänyt oman poikamme kanssa (vaihtelevalla menestyksellä) on; läsnäolo, ja herkkyys kuulostella mitä pienen mielessä liikkuu. Pysähtyminen vaatii meiltä aikuisilta aikaa. Paljon aikaa. Mutta läsnäoleminen on välttämätöntä, jotta lapsi saisi palautetta tunnetiloilleen, niin niille, jotka me vanhemmat koemme hankaliksi kuin ilon, riemun hetkille, jotka kirkastavat niin omat, kuin lapsenkin silmät. Lapsen oman identiteetin ja itsetunnon vahvistaminen on mielestäni yksi tärkeimmistä ja haastavammista asioista tässä "riittävän hyvässä vanhemmuudessa", Jari Sinkkosta lainaten. Hyvä/vahva itsetunto ja se, että on tullut hyväksytyksi sellaisena kuin on, voi helpottaa myös murrosiän myrskyissä, jotka joka tapauksessa ovat edessä, oli lapsemme sitten adoptoitu, sijoitettu tai biologinen. Onnea ja voimia kaikille vanhemmille tässä maailman tärkeimmässä työssä!
Ps. Kaikki adoptoineet tai sitä suunnittelevat tutustukaa Seija Poikosen Adoptioplus Rinnallakulkija-palveluun.
Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän tänä lempeänä kesä-iltana.
Oletko itse tutustunut kyseiseen palveluun? Maksanut ja saanut siitä jotakin?
VastaaPoistaHei!
VastaaPoistaEn ole ollut itse Seijan kursseilla, mutta olen kuullut, että hänellä on paljon annettavaa, niin ammattillisessa mielessä, että adoptioäitinä. Kannattaa ehdottomasti olla häneen suoraan yhteydessä.
Itse olisin kaivannut neljän vuoden odotuksen aikana vastaavaa palvelua, mutta sitä ei ollut saatavilla, muuten kuin palveluantajien kautta. Esim. IP:n adoptiokuraattorille pystyi soittamaan Vaasaan, jos halusi. Mutta itselle kynnys oli liian korkea vaikka toki hänelle olisi voinut soittaa anonyymisti, kun oikein ahdisti odotuksen pitkittyminen ym. seikat.
Omaksi (ja monien muidenkin) pelastukseksi ja suurimmaksi tueksi osoittautui neljä muuta odottavaa äitiä, joilta sain silloin sekä nyt, parasta mahdollista vertaistukea. Yhteiset Lapsemme Ry:n järjestämä valmennuskurssi oli myös todella antoisa ja tapasimme kurssin jälkeen pariskuntien ja yksinhakijoiden kanssa säännöllisesti lähes siihen asti kun kaikilla oli lapset kotona. Liityimme myös Suomessa toimivaan s-postilistaan, joka oli avoin ainoastaan juuri valitsemastamme lastenkodista adoptoiville. Listalla pystyi seuraamaan muiden adoptiovaiheiden kehittymistä aina lapsitietoon saakka sekä sai paljon käytännöntietoa hakumatkoista ym.
Paljon voimia odotukseen missä kohtaa adoptioraskautta olet/ttekin! Vastaan mielelläni mieltä askarruttaviin kysymyksiin myös s-postin välityksellä.